Olen paluumuuttaja. Muutin vuosi sitten takaisin Suomeen 15 vuoden ulkomailla asumisen jälkeen. Olen ammatiltani sirkustaiteilija ja kiersin maailmaa työni kautta. Olen ollut töissä/asunut mm. Venäjällä, Latviassa, Saksassa, Ranskassa, Tanskassa, Norjassa, Hollannissa, Belgiassa, Italiassa, Espanjassa, Etelä- Afrikassa, Unkarissa, Englannissa, Monacossa, Sveitsissä, Itävallassa ja varmaan vielä jossain muualla mitä en nyt tähän hätään muista. Kokemusta ulkomailla asumisesta siis on. Tässä kirjoituksessa keskityn kuitenkin paluumuuttoon, joka on kaikkien tapaamieni ihmisten suosikkiaihe. Kysymys: ´Miltä on tuntunut muuttaa takaisin Suomeen?´ kyllästyttää jo hieman. Ja kun siihen vastaa että hyvältä, joka kerta ollaan yhtä hämmästyneitä. ´Ai siis miksi ihmeessä muutit jostain Espanjasta takaisin tänne Suomeen? Täällä on niin kylmäkin´. Kysyjän ei oikeastaan kannattaisi edes kysyä jos ei halua kuulla mun vastausta vaan on jo ennestään päättänyt mitä minun tulisi vastata. Säästettäisiin näin meidän molempien aikaa. Olen erittäin tyytyväinen paluumuuttaja, en ole katunut päätöstäni päivääkään, arvostan Suomea aivan äärettömästi, mutta en samalla vaihtaisi päivääkään pois ulkomailla asutuista vuosistani.
Mitä termi paluumuuttaja edes tarkoittaa? Sitä käytetään hyvin helposti ja esimerkiksi facebook on täynnä erilaisia ryhmiä paluumuuttajille, siis suomalaisille jotka ovat asuneet ulkomailla ja myöhemmin muuttaneet takaisin Suomeen. Näissä ryhmissä sitten puidaan porukalla et miten ei muistettukaan kuinka Suomen syksy on ankea ja muualla on kaikki paremmin. Joskus tulee onneksi vastaan positiivisiakin kirjoituksia. En ollut koskaan edes ajatellut niputtuvani jonkun tällaisen termin alle. Missä vaiheessa voi nimittää itseään paluumuuttajaksi?
Pikainen katsaus kaikkitietävään Googleen ja Wikipediaan: Suomessa paluumuuttajina pidetään entisiä ja nykyisiä Suomen kansalaisia sekä sellaisia entisessä Neuvostoliitossa asuneita henkilöitä kuten inkerinsuomalaisia, joilla on suomalainen syntyperä. Paluumuuttaja on maahanmuuttoviraston käyttämä termi, mutta sitä ei mainita ulkomaalais- eikä kansalaisuuslaissa. Suomen lainsäädäntö puhuu ainoastaan "suomalaista syntyperää olevista ulkomaan kansalaisista", joille tunnustetaan oikeus paluumuuttoon.
Vuoden 1991 ulkomaalaislain mukaan paluumuuttajalle ei ollut muuta ehtoa kuin se, että ainakin yhden neljästä isovanhemmasta piti olla kansallisuudeltaan suomalainen. Kun tätä lakia sovellettiin laajasti myös inkerinsuomalaisiin, se aiheutti paljon sekaannuksia. Lakia muutettiinkin vuonna 1996 entisen Neuvostoliiton alueelta peräisin olevien henkilön osalta niin, että ainakin kahden isovanhemman pitää olla kansallisuudeltaan suomalaisia. (Wikipedia verkkosivusto 2019.)
En oikein tunne omakseni tuota termiä paluumuuttaja. En ole missään vaiheessa menettänyt kansalaisuuttani tai kirjautunut minkään muun maan sosiaalijärjestelmään. Ehkä olenkin siis vaan suomalainen joka on tehnyt hieman tavallista pidemmän ulkomaanmatkan (15v. ) ja jolla on 15 vuoden mittainen aukko sivistyksessä suomipopista ja seiskapäivää julkkiksista. Muutin takaisin Suomeen juuri Cheekin jäähyväiskonsertin aikoihin. Sain osakseni muutaman pitkän katseen kun kysyä töräytin et ´kukas sekin on?´. On ilmeisesti vaikea ymmärtää että ulkomailla ollessa nuo tuollaiset populaarikulttuurin ja median vähemmän tärkeät ilmiöt menettää merkityksensä. Tietyn ajan jälkeen ei enää jaksa edes yrittää seurata lööppejä että kuka nyt teki mitäkin Suomen kamaralla ja kuka sävelsi jonkun biisin joka soi radiossa. Ehkä siksi että suuremmassa mittakaavassa sillä ei ole mitään merkitystä. Kyllä, nykyään suomalaisia TV- ohjelmia voi seurata netistä, radiotakin pystyy kuuntelemaan ja kaikista lehdistä on jo nettiversiot olemassa. Tuntuisi vaan suurelta ajanhukalta matkustaa ympäri maailmaa kuunnellen suomalaista radiota ja lukien suomalaisia lehtiä, kun ympärillä sykkii paikallinen kulttuuri ja sen ilmiöt. Ja ihan omasta kokemuksesta voin vakuuttaa epäilijöille että noin kahdessa kuukaudessa pääsee aika hyvin takaisin kärryille kaikesta jota 15 vuoden aikana on Suomessa tapahtunut;). Kaikki merkitykselliset suuret asiat olen tietenkin ylpeänä Suomesta vastaanottanutt vaikka olisin ollut missä maailmankolkassa tahansa, ja niistä on prassailtu ulkomaalaisille. Myös Suomea koskevat surut koskettavat vaikka itse olisikin kaukana. Suomen 100-vuotinen itsenäisyys antoi paljon aihetta rinnanröyhistelyyn.
Suomen hyvistä puolista voisin mainita sosiaalijärjestelmän hienouksista. Ne ovat itse asiassa mahdollistaneet sen mitä olen elämässäni tehnyt, nähnyt ja kokenut, eikä minun tarvitse kuolla eläkeiässäkään nälkään. Suomessa opiskelijat saavat opintotukea. Sen määrästä valitetaan aina. Oletteko koskaan miettineet kuinka monessa maassa sitä ei ole ollenkaan, tai sen suuruus on oikeasti vitsi? Tai asumistukeakaan ei ole olemassa ja koulutus on maksullista? Kiitos Suomen valtiolle opintotuesta ja siitä että ulkomailla opiskellessa saa korotettua opintotukea, sekä mahdollisuudesta opintolainaan. Ilman niitä en olisi koskaan voinut opiskella Venäjän valtiollisessa sirkuskoulussa ja ammentaa osaamista sirkustaiteen mekasta. Tämä muutti koko elämäni ja mahdollisti ammattini harjoittamisen. Kiitos lähetetty-yrittäjä järjestelmästä, jossa voin toimia suomalaisena yrittäjänä koko ajan vaikka matkustaisin maailmalla ristiin rastiin ja tekisin töitä siellä täállä. Olen aina maksanut veroni ja sosiaalimaksuni Suomeen ja joku päivä tulen saamaan jopa eläkettä. Toinen vaihtoehto olisi lähteä eläkeiässä hakemaan 3 penniä Ranskasta, 5 Saksasta, 1.5 Italiasta jne. (pointti tuli varmaankin selväksi). Minulla on lukuisia ulkomaalaisia artistikollegoita jotka eivät tule ikinä saamaan minkäänlaista järkevää eläkettä mistään.
Nyt sitten itse siihen Suomeen paluuseen. Miltä se on tuntunut ja miksi halusin asettua tänne jälleen pysyvästi? Minun mielestäni ihminen tuntee itsensä hyväksi paikassa jossa hänellä on henkinen tarve olla kullakin hetkellä. Ympäristöllä ei ole oikeastaan merkitystä. Mun mielestä Venäjä oli maailman mahtavin ja hurmaavin paikka niin kauan olin henkisesti motivoitunut olemaan siellä. Kahden vuoden lopussa en sietänyt enää siellä oloa, kaikki oli huonosti ja ärsytti kun puutkaan eivät kasvaneet suoraan. Aikani Venäjällä oli tullut täyteen ja tarvitsin jotakin muuta. Ympäristö ei ollut muuttunut, mutta minä olin. Espanja voi olla aivan uskottoman ihana ja eksoottinen paratiisi tai vihoviimeinen läpi jossa mikään ei toimi, bisneksen teko on mahdotonta ja kuumuus ahdistaa. Saman ihmisen erilainen suhtauminen samaan paikkaan eri aikoin,a riippuu siitä minkälaista henkistä sisältöä juuri sillä hetkellä elämäänsä tarvitsee ja haluaa. Sivuhuomautuksena, lomailu kohteessa ei muuten anna oikeastaan minkäänlaista käsitystä siitä millaista kyseisessä paikassa olisi oikeasti asua. Suomalainen Espanjassa asuva ystäväni totesi keskustelussamme että hän ei voisi kuvitellakaan muuttavansa takaisin Suomeen, häntä ahdistaa Suomessa. Totesin että en voisi kuvitellakaan muuttavani takaisin Espanjaan, pelkkä ajatuskin ahdistaa. Olemme erilaisissa hetkissä henkistä matkaamme, mutta samalla ymmärrämme toisiamme. Suomi on mahtava maa niin monessa suhteessa, siitä ei tarvitse väitellä. Vanha klisee siitä että on lottovoitto syntyä Suomeen on totta. Tämä on fakta. Kannustan matkustelemaan ja vertailemaan mikäli tätä on vaikea omaksua. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö voisi olla henkistä tarvetta olla jossakin muualla. Minulla oli palava halu nuorempana matkustaa ja nähdä maailmaa, ja olen onnellinen että sain niin tehdä. Halusin Suomesta pois. Ja nyt halusin yhtä palavasti takaisin. Haluan nauttia lottovoitostani. Täällä sieluni TÄLLÄ HETKELLÄ lepää. Sen sijaan että käyttää energiaa ajatteleluun alentavasti Suomesta ja siitä miten kauheaa täällä on asua, kannustan vaihtamaan maisemaa. Sielusi pyytää sitä. Jos paluumuutto tuotti ahdistuksen tunteen etkä tunnu tottuvan Suomessa oloon, oliko ehkä sittenkään oikea aika palata? Suomessa ei ole mitään vikaa, täällä on meillä kaikilla leppoisat oltavat. Mutta aina ei halua valita sitä leppoista ja helppoa vaihtoehtoa.
Matkailu avartaa ja kasvattaa. Kaikilla ulkomailla asuneilla paluumuuttajilla on ehdottomasti jotakin tärkeää annettavaa suomalaiselle yhteiskunnalle. Harmittavasti tuntuu että tätä ei osata hyödyntää. Monesti asennoidutaan että olemme pikemminkin karkureita jotka ovat heittäneet tietyn ajan elämästään hukkaan sillä aikaa kun Suomessa asuvat suomalaiset loivat täällä uraa ja tekivät ahkerasti töitä. Suomeen paluun jälkeen pitäisi aloittaa ikään kuin siitä mihin ennen lähtöä jäi, aloittaa alusta. Se ei ole niin, me ulkosuomalaiset olemme tehneet poissa ollessamme myöskin töitä, oppineet paljon ja sillä kokemuksella ja työhistorialla on myös arvo! Suuri arvo ja se tulisi ottaa huomioon! Tästä ilmiöstä on viimeaikoina kirjoitettu paljon, ohessa muutamia esimerkkejä:
Luin juuri Suomalaisten artistien Maria ja Pentti Heinosen elämänkertaa (Pentti Heinonen 2004, Jalat tukevasti ilmassa). He saavuttivat aikanaan sen mistä muut suomalaiset esiintyvät taiteilijat saattoivat vain haaveilla. He esiintyivät maailman parhailla areenoilla ja primetime televisio- ohjelmissa ympäri maailmaa. Suomessa heidät kelpuutettiin vain kerran paikallistelevisioon ja lastenohjelma Papukaijan loppukevennykseen. Kukaan ei tiennyt heistä mitään. Omalta kohdaltani voisin todeta että olen yksi tämän ajan eniten maailmalla esiintyneitä esittävän taiteen suomalaisartisteja. Olin myös ensimmäinen suomalainen joka kutsuttiin kuuluisille Monacon kuninkaallisten järjestämille Monte Carlon sirkusfestivaaleille esiintymään. Kuulostaa itsekehulta ja sitähän suomalaisille ei tunnetusti sallita. En kehu, esitän faktoja. En ollut erityisen imarreltu kun hiljattain sain kutsun osallistua Talent- Suomi ohjelman castingiin. En keksinyt yhtään syytä miksi osallistuisin ilmaiseksi (tekisin siis työtäni ilmaiseksi. Ei ohjelman tuottajakaan varmaan mene aamuisin ilmaisiksi töihin) ohjelmaan jotta joku paikallinen ´ammattilainen´ voisi kertoa mielipiteeni esityksestäni ja studioyleisö voisi höröttää kommentille kun se tuomari on niin symppis. En malta odottaa millaista palautetta saisin joltain julkkikselta joka ei varmaan edes tiedä mikä on trapetsin ja nuoran ero. Tarjouduin ohjelmaan tuomariksi, jos he olisivat kiinnostuneita vaikka kansainvälisestä estraditaiteiden asiantuntemuksesta. Ei ollut kuulemma tarvetta.
